Järvinen ja kummitusjuttu

Cisse Häkkisen kuuskymppis-syntymäpäivän velvoittamana täytyi tehdä pieni inventaario mahdolliseen häntä koskevaan, julkaisematta jääneeseen haastattelumateriaaliin. Paljon julkituomisen arvoista ei tuntunut enää siltä osin löytyvän, mutta ehkä yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtana ranskalaisin viiruin muistiinpanoihin merkitty Hasse Wallin muisto yhteisen bändin perustamissuunnitelmista loppukesältä/syksyltä 1990. Cisse yhytti Wallin tuolloin jollain pikkukeikalla paikallisessa kuppilassa ja homma tuntui sujuvan, joten alettiin puhua jatkosta. Porukkaa bändiä varten oli mielissä jo ennen Hassen lähtöä Senegaliin talvehtimaan, mutta hänen palattuaan sieltä seuraavana keväänä ei Cisseä enää ollut, ja nämä ajatukset jäivät suunnitelmiksi.


Toinen, Siru Häkkisen kertoma katkelma jäi sekin kirjasta lopulta pois. Pääosassa oli Albert/Cisse -kaksikon ohella Cissen ja Sirun poika Sami, ja tarina jotenkin ilmentää hyvin Järvisen lämmintä suhtautumista läheisiinsä ja myös huumorintajua. Ja myös Sami Häkkisen muistoksi:
”Cisse ja Pekka kävi aika paljon päivisin Mercuryssä syömässä. Sami oli silloin semmoinen aika snadi, kolme-neljävuotias, mutta Sami oli niillä aika usein mukana. Samilla oli sellainen bravuuri, että hän kertoi aina sellaista älytöntä kummitusjuttua. Ja Järvinen sille aina: ”Sami kerro se! Saat ranskalaiset, tai saat toisen jäätelön, saat kokiksen. Kerro taas!” Yllytti sitä. Ja Sami kertoi aina. Ja niillä oli niin hauskaa, Järvinen nauroi kippurassa, kun Sami kertoi sitä kummitusjuttua. Pekka aina pyysi, että kerro taas. Se juttu oli Samin itse keksimä ja meni jotenkin näin:
Oli suomalainen ja vaikka ruotsalainen ja norjalainen mies. Ne meni hotelliin ja kysyi, onko täällä vapaita paikkoja? On, mutta siellä kummittelee kummitus. Ensiksi meni ruotsalainen: ”En minä kummituksia pelkää.” Se pelästyi niin, että hyppäsi ikkunasta ulos. Ja näin samoin sitten toisena norjalainen. Viimeksi meni suomalainen: ”En minä kummituksia pelkää.” Sit se pelästyi niin, että se hyppäs vessan pönttöön. Tää suomalainen, ja tää kohta oli se bravuuri. Siis pienen pojan juttu, jossa ei oikeastaan päätä eikä häntää, mutta se oli Järvisestä niin valtavan hauskaa. Samin kertomana se kosketti häntä jotenkin.”