Hiroshima-yhtye ja Järvinen

Tässä koko bändin pohtimia muisteloita Ismo Warosen koostamana Hiroshima-yhtyeenn ja Albert Järvisen yhteisestä vuorokaudesta Tukholmassa 3.- 4.3.1984. Kirjaan tuli tämän tekstin pohjalta huomattavasti pelkistetympi esitys, ja tämä bändin yhteinen muistelma ansaitseekin tulla julkistetuksi jo rock-historian kannalta kaikkine Hiroshima-yhtyettä koskevine yksityiskohtineen. Siis…

Hiroshima-yhtyeen perustivat Tukholmassa, sen kovamaineisessa siirtolaistaajama Flemingsbergissä veljekset Kari Varonen ja Ismo Waronen sekä Rape Pikanen, Jorma Uusitalo ja Erkki Tallavaara 1982. Ennen Hiroshimaa bändin nimenä toimivat mm. Target, Lifeline ja Alwari-X, jota nimeä bändi käytti parilla keilalla ennen Hiroshiman kokoonpanon vakiintumista. Nimeä käytettiin, koska ennen Ruotsiin muuttoaan rumpali Rape Pikanen toimi rumpalina Alwari Tuohitorvessa. Muutaman basistikokelun ja demonauhoituksen jälkeen kiinnityksen basson varteen sai Jouko Kinnunen 1983. Samana vuonna bändiin liittyi myös sen ainoa ruotsalaisjäsen Tony Hedin. Levytyssopimukseen johtava kahdeksan laulun demo äänitettiin Tukholmassa Decibel-studiolla yhtä monessa tunnissa 1983. Siinä esiintyi jo bändin ainokaiseksi jääneellä Taste of Death -levyllä soittava kokoonpano.
Hiroshiman ainokaiseksi albumiksi jääneen Taste of Death levytyssessiot aloitettiin Tukholman pohjoispuolella, silloin Kistassa sijaitsevalla Elecktra Studiolla maaliskuun 1. päivänä 1984 klo 13.
Äänitys- ja studioteknikkona koko levytyksen ajan toimi Seppo ”Zebra/Zepp” Johanson. Seppo ei suomalaiselta kuulostavasta nimestään huolimatta puhut tai ymmärtänyt lainkaan suomea. Aikaisemmista miehen meriiteistä ääniteknikkona voisi vaikka mainita Hanoi Rocksin ensimmäisen albumin Bankok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks. Olen jälkeenpäin lukenut Andy McCoyn olleen varsin tyytymätön Zebran työskentelyyn tätä kyseistä levyä äänitettäessä. En voi muuta kuin taipua olemaan samaa mieltä Andyn kanssa. Zebralla oli usein vallan muut intressit pääosassa, kuin itse äänitystyö- ja se kysyi bändin soittajalta useasti pitkää pinnaa levytyksen edetessä. Sattui mm. useasti, että mies jutteli ja selvitteli perheasioitaan puhelimessa vaimonsa kanssa pitkiäkin aikoja meille niin tärkeällä studioajalla. Joskus äänityssessiot jouduttiin sellaisena päivänä jopa keskeyttämään ja lopettamaan samasta syystä.
Kaikesta huolimatta fiilis bändin riveissä oli korkealla. Toisena studiopäivänä päästiinkin jo itse soittorintamalla myös tositoimiin. Tulikasteeksi sovittiin Midnight Fighter tykitys, joka avaa vinyylin b-puolen. Biisi on koko albumin nopeatempoisin ja sen pohjat soitettiin sisään livenä. Päällekkäisäänitykset siihen, eli kitarasoolo, bassosoolon tuplaus- ja lauluosuudet tehtiin myöhemmin. Seuraa sille heti perään teki The Looser ja sitten olikin jo vinyylin a-puolen päättävän, levyn ainoan balladin, Dreamworldin nauhoitusten aika.
Dreamworldin sävelsi bändin riveissä alkuaikoina mukana ollut urkuri Jorma ”Newhouse” Uusitalo. Kappaleen suomenkielinen versio löytyy hänen 1982 julkaisemalta sooloalbumiltaan (Jorma Uusitalo: Hetki vain, Koivu KOILP 120 [lp]) Englanninkieliset sanat biisiin kirjoitti laulaja Tony Hanover. Lyriikka muutti laulussa hänen kauttaan kovasti muotoaan, joten mistään käännöksestä ei tällä kohtaa voida puhua. Myös sovitus on alkuperäistä paljon rankempi. Biisi on levyn ainoa ”cover”, jos sitä sellaiseksi voi tässä tapauksessa luokitella.
Rumpali Rape Pikanen oli tutustunut ja ystävystynyt Järviseen jo 1970-luvun alkupuolella soittaessaan suomen ensimmäisessä glam-rock bändissä, Alwari Tuohitorvessa. Vuosia myöhemmin, 1983, Hiroshiman vielä hakiessa levytyssopimusta hän esitteli Albert Järvisen ja Jake Kinnusen toisilleen. Tämä tapahtui siihen aikaan muusikoiden suosimassa ravintola Vanhassa Kellarissa. Jake muistelee, että siellä kokoontui iltaa istumaan trion lisäksi mm. muusikot Dave Lindholm, Silu Seppälä, Affe Forsman ja Pete Malmi.
1984 Hiroshiman levytys-sopimus oli sitten tosiasia. Finnlevy vuokrasi studioaikaa Tukholmasta Electra Studiolta. Viikkoa ennen levytyksen alkua Jake soitti Albertille Helsinkiin, ja samalla heitti hänelle vierailukutsun Tukholmaan. Albert Järvinen teki Hiroshimalle seuraa heti levytyksen alkuvaiheessa. Raamatullisestikin sopivasti kitaristilegenda teki komean entren levytys-sessioihin niiden kolmantena päivänä. Oli lauantai-iltapäivä ja studioaika alkoi kello 13.
Miehen saapumisen studioon muistan erittäin hyvin. Mukavassa, vähintään salonkihumalassa oleva hyväntuulinen taiteilija tervehti kaikkia jo paikalla olijoita reippaalla tervehdyksellä (bändin jäsenistä paikalla olivat kaikki muut paitsi Kari), ja heitti nahkatakkinsa vieressäni olevalle tuolille. Järvisen Electra Studiolle satamasta haki autolla rumpalimme Rape Pikanen.
Albert taittoi siis matkan Helsingistä Tukholmaan perinteisesti ruotsinlaivalla. Hyväksi todettu tällainen matkustusmuoto on ainakin silloin, jos haluaa nauttia matkansa ratoksi siellä tarjottavia virvokkeita. Ja mikä parasta, siihen aikaa ne olivat vielä kohtuuhintaisia.
Rape Pikanen ja Jake Kinnunen olivat siis tietoisia Järvisen saapumisesta Tukholmaan. Minulle, veljelleni ja Tonylle hänen paikalle saapumisensa oli suuri yllätys, mutta tietystikin positiivinen sellainen. Tämä maaliskuun 3. ja samalla myös levytyksen kolmas studiopäivä alkoi luonnollisesti edellisen päivän tekemisten analysoinnilla, kun paikalle oli saapunut iltapäivällä myös kitaristiveljeni Kari. Syynin alle joutui edellisenä iltana äänitetty Dreamworld. Kukaan ei ollut kuulemaansa tyytyväinen. Mitään ei suorastaan soitettu väärin, mutta svengipuoli oli pahasti hukassa.
Eli tästä päätettiin jatkaa, homma piti ottaa uusiksi. Kenen idea oli pyytää Järvistä mukaan juuri tälle raidalle, on vuosien saatossa jäänyt unholaan, mutta koska mies oli paikalla, niin kitarastille löytyi tästä työnsarkaa. Alun pitäen ei suinkaan oltu millään lailla sovittu Järvisen kanssa meidän levylle soittamisesta. Hänellä ei ottanut Tukhoman matkalle mukaansa edes kitaraa.
Muutaman puhelinsoiton jälkeen saatiin kiinni Tamperelainen Veksi Rajala. Hän omisti akustisen, 12 -kielisen Guild kitaran, jonka hän mielihyvin lainasi käyttöömme studioon. Kitaran tutkimisen ja testaamisen jälkeen Järvinen näytti vihreää valoa ja mies oli kytketty soittosessioihin mukaan.

Uutta Dreamworld -pohjaa lähdettiin soittamaa kokoonpanolla:
Albert Järvinen: Akustinen kitara (Guild)
Ismo Waronen: Sähkökitara (Fender Stratocaster)
Rape Pikanen: Rummut (Ludwig)
Jake Kinnunen: Basso (Fender Jazz bass)
Tony Hanover lauloi äänityksessä tukilaulua, jota ei äänitetty, ja Kari kuunteli soittamista yhdessä Seppo Johansonin kanssa studion kontrollihuoneessa.

Kirjoitin soinnut paperille ja niitä vähän aikaa siinä tutkailtiin. Omalta kohdaltani voin kertoa, että tilanne nuorella kitaristina oli varsin jännittävä, istuinhan siinä vastapäätä suomalaista rocklegendaa. Itse biisin rakenne ja idea avautui Järviselle varsin nopeasti. Pienen treenaamisen jälkeen päätettiin soittaa kappale nauhalle. Ja kolmannen tai neljännen oton jälkeen asia oli pihvi ja pohjat purkissa. Dreamworldin aloittava, Järvisen akustisella kitaralla soittama intro tuli mukaan siinä hänen improvisoinnin tuloksena. Maestro soitti tämän ensi kertaa sillä versiolla, mikä kuuluu levyllä. Onneksi soitin häntä vasta päätä ja pystyin näin tulemaan mukaan siihen oikeaan aikaan. Biisi alkoi myös alkuperäisversiossa jollakin kitarariffillä, mutta Järvisen veto oli komeampi! Se originaaliveto on jo jäänyt unholaan.
Pohja Dreamworldiin oli nyt valmiina. Kun ne oli soitettu, hyviksi todettu ja parilla drinkillä juhlittu, niin siinä sitten yleisen aivoriiheilyn tuloksena päädyttiin siihen, että Albert voisi myös soittaa kappaleeseen sen viimeisen kitarasoolon, johon koko biisi päättyy.
Koska hänellä ei omaa kitaraa ollut mukana, niin valittavaksi jäi joko minun tai veljeni kitara. Kumpikin soitti siihen aikaa Fender Standard Stratocasterilla. Itselläni kitaravahvistimena käytössä oli 50 watin Marshallin JCM800 LEAD, Kari soitti myös 50W Marshallilla, mallia hän ei enää muista. Kaapit oli sekä Marshallin omia 12 tuumaisia, että Sound Siden valmistamia.
Lopulta hän valitsi kitaroista minun Fenderini. Eroina kitaroissa oli ”persoonallisuuksien” ja säätöjen lisäksi se, että oma kitarani otelauta oli vaahterasta, veljeni ruusupuusta. Hieman ”hermostuksissa” sitten katselin vierestä, kun Albert alkoi vääntää kitaraa mieleisekseen. Laivalta tuliaisina mukaan päässeet tequila- ja vodkapullot olivat myös lahjakkaasti vajenneet päivän kuluessa. Mutta mestarilla oli tatsi kunnossa ja aikansa kuluttua kitara oli soittajalleen mieleinen. Kitaran kanssa odoteltiin sitten, että tällä välin kitaraosuuksiaan soittamassa ollut Kari soitti The Looserin soolon purkkiin. Muistan Järvisen kehuneen kuulemaansa.
Järvisen humalatila oli pitkin päivää huolestuttanut ja ärsyttänytkin ääniteknikkoamme Zepra Johansonia. Kun aika koitti Järvisen Dreamworldin soolo-osuuden äänittämiseen, niin Johanson ei uskonut tämän onnistuvan ja halusi heittää pillit pussiin. Keskustelua hänen ja bändin välillä käytiin siinä samalla, kun Järvinen valmisteli soittamistaan studiossa. Lopulta bändin kanta tietysti voitti ja Johanson taipui. Hän pisti äänityksen pyörimään. Studion valot oli Järvisen pyynnöstä myös lähes sammutettu ja kontrollihuoneeseen levisi odottava hiljaisuus. Albert soitteli ja testaili kuvioitaan kappaleen soidessa hänen kuulokkeissaan.
Studioon kantautuva improvisointi oli varsin hakevaa ja Johansonin ilmeet kertoivat jo meille ”mitäs minä sanoin” -sanomaa. Rööki paloi, nauhoitus oli päällä ja lopulta Dreamworldin lopettavan sointukierron päälle suunnitellun soolon aika koitti.
Tästä loppuun kaikki olikin sitten silkkaa maagista Albert Järvinen kitarointia. Mies soitti nauhalle henkeäsalpaavan kauniin ja svengaavan finaalisoolon ja sen myös ensimmäisellä otolla. Tällaisien hetkien tuntoja ja kokemuksia on vaikea kirjoittaa ja pukea sanoiksi. Miehen soittaessa sooloaan kontrollihuoneessa vallitsi melkein hengellinen tunnelma. Vaikka Järvisen lahjat ja kyvyt olivat kaikilla bändissämme kirkkaasti tiedossa, niin silti tätä ei osannut odottaa. Ei näin kovaa juttua.
Vajaat kaksi minuuttia kitarointia ja se oli siinä. Kun Järvinen käveli studiosta ulos, niin Johanson nousi seisomaan ja ojensi kunnioittavasti kätensä soittajaa kohti. Yksi hänenkin uransa hienoista hetkistä oli juuri taltioitu magneettinauhalle. Dreamworld ja Järvisen kitarasoolon myötä sen päivän levytys-sessioille lopetettiin.
Electra Studiolla oli suuren studiotilan lisäksi mainiot vapaa-ajan tilat. Sieltä löytyi suurehkon oleskelutilan ja keittiön lisäksi sauna sekä iso uima-allas. Sauna oli lämmin ja oluet kylminä. Iltaa jatkettiin studiolla parin tunnin ajan vielä saunomalla ja uimalla. Hauska yksityiskohta on, että vahtimestarina studiolla toimi tuolloin Christer Sandelin, joka oli samaan aikaan suosittu popidoli Freestyle nimisessä ruotsalaisessa popyhtyeessä. Ymmärtääkseni hän sai käyttää studiota omiin tarpeisiinsa aina, kun siellä ei mitään muuta tapahtunut. Meidän lähdettyä hän jäi sinne monesti työstämään omia juttujaan. Niin myös tällä kertaa.

Electra Studioilta tiemme vei sitten saunomisen jälkeen jatkoille Tukholman ulkopuolella sijaitsevaan Hägersteniin. Juhlimista jatkui pitkälle yöhön ja jossain vaiheessa päädyimme Albertin kanssa kahdestaan istumaan asunnon olohuoneen sohvalle. Järvinen matkusti takaisin Helsinkiin laivalla jo seuraavana päivänä. Tapasin hänet vielä, no missäpä muuallakaan, kuin ravintola Vanhan kellarissa saman vuoden syksyllä. Levy oli julkaistu, ja Albert kertoi olevansa tyytyväinen omaan osuuteensa siinä. Samalla hän kysyi minulta, että vieläkö se veljesi soittaa yhtä nopeasti? Vastasin, että jossain vaiheessa taitaa olla vieläkin kiireempää menoa.

Dreamworldin muut kitarasoolot Taste of Death -levylle soitti Kari Varonen 28.3.
Pianon sovitti ja soitti kappaleeseen jälkikäteen Juha Reinikainen (John Saga).
Viimeiset äänitykset levylle Electra Studiolla tehtiin 5.4.
Levy miksattiin 11 – 14.4. legendaarisella Marcus Music studiolla, joka silloin käytti nimeä Soundtrade Studios.
Tuottajana levyllä toimi Jimi Sumen. Levy julkaistiin perjantaina 7.9.1984.

Taste of Death julkaistiin sekä Suomessa että Ruotsissa. Albumi sai ilmestyttyään kautta linjan hyvät arvostelut kriitikoilta. Hi-fi lehti julisti sen kuukauden levyksi. Aamulehti hehkutti arvostelussaan, että kerrankin voi olla ylpeä Suomalaisesta hevilevystä ja Ilta-Sanomat antoi levylle neljä tähteä viidestä. Bändin kohtaloksi koitui kuitenkin samana vuonna Kräk levymerkille kiinnitetty huikeaan suosioon nouseva Dingo. Hiroshima jäi nousevan megabändin vierellä markkinoinnissa pahasti jalkoihin, sekä näin ollen ilman suurempaa huomioita mediassa. Bändi ei myöskään ollut tästä syystä halukas jatkamaan levytyssopimusta Finnlevyn kanssa. Levyn ilmestymisen jälkeen yhtye keikkaili jonkun verran sekä Suomessa että Ruotsissa. Muutaman miehistövaihdoksen jälkeen bändi lopetti toimintansa 1987.

HIROSHIMA:
KARI VARONEN (LUKE POWERHAND) KITARA (Perustajajäsen)
ISMO WARONEN (HERO O’HARA) KITARA (Perustajajäsen)
RAIMO ”RAPE” PIKANEN (QUICK) RUMMUT (Perustajajäsen)
JOUKO KINNUNEN (JAKE KILLER) BASSO
TONY HEDIN ( TONY HANOVER) LAULU

Hiroshima discografia:
Singlet:
SOLDIER OF THE WORLD/NUCLEAR NIGHMARE (omakustanne, Pirate HIRS830901) 1983
ROCK’N ROLL PRIEST/TOUCH ME (Finnlevy / Kräk kräks 045) 1984

Albumit:
TASTE OF DEATH (Finnlevy / Kräklp16) 1984 (lp)
TASTE OF DEATH (Finnlevy / Kräk krämk 16 (cas)