perjantai 30. huhtikuuta 2010

Tusina pähkinöitä

Kun kirjaa tehdessä keritään ja puretaan aikansa kaikenlaista triviaa, niin aletaan mennä tiedon reunoille. Vastaan tulee muistikuvia ja oletuksia, vanhoja lehdistä ja ties mistä netistä poimittuja faktoja, joita totena toistetaan virheellisesti paikasta toiseen.

Seuraavassa tulee vapun ratoksi pieniä pähkinöitä. Jos jollakulla ihan oikeasti on niihin perusteltuja ja todisteltuja vastauksia, niin otamme oikein mielellämme vastaan ne (toukokuun 2010 aikana) postilaatikolla jarviskirja@gmail.com . Oikeasta infosta nimi kirjaan, ellei jo sattuisi olemaan siellä…

1: Alkuaikoinaan Järvinen soitteli Tekniikan maailman -63 ohjeiden mukaan tehdyllä lainakitaralla. Kuka mahtoi olla sen alkuperäinen omistaja?

2: Järvisen soittaessa Poison-yhtyeessä se muistikuvien mukaan säesti kesällä 1969 joillakin keikoilla Porvoosta kotoisin olevaa hyvin nuorta ja hyvin lahjakasta naislaulajaa, joka kuoli ilmeisesti syöpään jokunen vuosi myöhemmin. Kuka oli tämä solisti?

3: Järvinen ei nyt ihan aina pysynyt tiukassa totuudessa haastatteluissaan. Santahaminassa vietetyn lyhyehkön armeija-aikansa tuvaksi hän sanoo eräässä haastattelussaan Kuusjoki. Onko tuvan nimi Järvisen muistissa oikein?

4: Järvisen liittyessä Hurriganesiin 1972 hänellä oli kitaranaan valkoinen Tele. Mutta hänellä oli myös jo tässä vaiheessa käytössä Strato. Mikä mahtaa olla tarina sen takana?

5: Hurriganes säesti Rauli Somerjokea jonkin aikaa keikoilla, se tiedetään. Somerjoen elämäkertakirjassa nuo tapahtumat on ajoitettu aivan pieleen, se on kyllä havaittu. Aika on jo melko hyvin haarukassa, mutta koska tarkkaan ottaen noita keikkoja soitettiin? [Onko jollakulla kuvia?]

6: Eräs huomionarvoinen haastateltava muistelee konserttia tai jopa kiertuetta, jossa olisivat soittaneet Tasavallan Pressa, Wigwam, Hurriganes, Dave Lindholm ja Rauli Somerjoki. Kukaan muu ei sitten tällaista muistakaan. Muistatko sinä?

7: Englantilainen Sounds-lehti arvioi ranking-listoillaan 1970-luvun lopulla Järvisen maailman kärkikitaristien joukkoon. Mutta missä lehden numero(i)ssa tämä tapahtui ja mikä oli tarkka sijoitus?

8: Mm. Albert-DVD:n liitteenä olevassa diskografiassa on Järvinen nimetty Gramex-listojen antaman tiedon mukaan Dannyn ja Armin single/LP -biisin ”Löysin viimein paikan kaivatun” kitaristiksi. Onko tämä tieto virheellinen vaiko eikö?

9: Diskografiaan ei ole otettu mukaan haastattelun kautta tullutta ”tietoa”, että Järvinen olisi puuhannut oululaisen Ramblers-yhtyeen kanssa heidän ensilevytyksensä aikoihin 1970-luvun lopussa Onko tällaisesta yhteistyöstä havaintoja?

10: Pysytään Oulussa. Mikä oli Järvisen taustakokoonpano Rattorilupin keikalla 29.7.1981?

11: Järvinen puhuu 1990 kalenterissaan Albert’s Battery:stä. Bändiviritelmä vai muu kehitelmä?

12: Albert kavereineen suunnitteli viime vuosinaan sähkökannelta, mutta sen kuvat ja kaavailut ovat liudenneet maailman tuuliin. Havaintoja tai kuvia tällaisesta hankkeesta?

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Albert Peterin bändin keikalla 1971

Rumpali Tomi Parkkonen muistelee soittomiesten 1970-luvun alkuvuosien tunnelmia ja olosuhteita pistokeikoilla, joilla mukana oli myös Albert Järvinen:

Meillä oli jo koottu bändi Lahden Tallukan kuukauden pestiä varten. Kotkalainen laulaja Peter alias Pekka Parviainen oli siinä solistina. Soitimme siellä elokuun -71 tai -72. Uruissa oli Pekka Paukku ja bassossa”Olli” Olavi Norring ja minä rumpalina.

Tähän kokoonpanoon pyydettiin Järvisen Alppu mukaan, kun lähdimme Peterin kanssa pohjoiseen keikalle. Taisi paikat olla Rovaniemi ja Sodankylä, että sellainen parituhatta kilometriä yhteensä. Puoliltaöin lähdettiin matkaan Tavastian edestä. Olikohan jollain meistä silloin siellä keikka, vai oliko muuten vain hyvä tapaamispaikka.

No, matkalla mukana siis Järvinen, Paukku, Norring, joka oli hyvä ammatti- ja kapakkamuusikko jo silloin, Parkkonen ja solisti Parviainen. Soitettiin 70-luvun alun joitain suomalaisia iskelmiä ja kansainvälisiä hyväksi havaittuja kappaleita.

Auto oli jokin pakettiauto, kaiketi Fiat, mutta ainakin siinä oli metallinen väliseinä joten Parviainen ajoi ja kaksi kundia oli siinä ohjaamossa kuskin vieressä. Toiset kaksi lymyilivät soittimien ja vahvistinlaitteiden päällä. Eipä siinä ollut paljon pääntilaa eikä juuri muutakaan tilaa. Yövyimme jossain hotellissa ja Pekat olivat huonetovereita. Basisti Norring veti jommallakummalla keikalla nakit ja hölmöili, eikä soitosta tainnut tulla juuri mitään. Tällä keikalla muuten huomasin ensimmäisen kerran, että miespuolinen solisti laittaa maskaraa tai muuta meikkiä lärviinsä. Petteri siinä veti kajalit öögien ympärille. Dingopojat olivat vielä hiekkalaatikolla siihen aikaan.

Tulleessa jäätiin sitten päiväksi jumiin Jyväskylään, kun solisti-Petteri ei suostunut kusitauolla maksamaan wc-maksua kahvilanpitäjälle. Pysähdyttiin jossain siinä linja-autoaseman vieressä. Heille tuli riitaa ja sanasotaa, jolloin kahvilan nainen uhkasi soittaa poliisit paikalle. Peter huikkas, että ”soita vaan”. Sepä oli 6-8 tuntia sitten putkassa ja me soittajat hengattiin Nykäskylässä koko päivä. Saikohan se sitten sakot huonosta käytöksestä, en muista tarkkaan, mutta vasta alkuillasta päästiin jatkamaan paluumatkaa kohti Helsinkiä.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Järvinen oli intiaani?

Kirjaa tehdessä hienoja ja huonoja ideoita tulee ja menee, jotkut jäävät ja paljon hylätään. Eräs hylkyihin jäänyt näkökulma on Järvinen intiaanin raameissa. Se tuntui jossain vaiheessa oikein hyvältä tarkastelutavalta, saattaisi olla edelleenkin, mutta kirjaan se ei valitettavasti suoraan pääse – välillisesti kylläkin.

Mutta miksi intiaani? Erityisesti ja ensiksi suuri vapauden ja riippumattomuuden kaipuu, sitten rakkaus luontoon, intiaanikulttuureihin perehtyminen monin eri tavoin, kuten vaatemuoti, elokuvat, korut, kirjat, jousiammuntaharrastus… ja monta pienempää vihjettä tähän suuntaan.
No, kirjaan ei tätä tule, mutta tässä pari pintaraapaisua aiheen ympäriltä.

Ensiksi valikoituja otteita Järvisen ystävän, Timo Toiviaisen sp-haastiksesta:
”Nuorten näkökulmasta Suomi oli 1970 -luvun alussa vielä jonkinlainen diktatuuri ja ylhäältä ohjattu poliisivaltio. Nuoriso näki tehtäväkseen olla se sukupolvi, jonka täytyi muuttaa paljon muutakin kuin musiikki.”

”Osa nuorista ajatteli ja mielsi tilanteen niin, että suomalaiset ovat alkuperäiskansaa, aivan kuten alkuperäiset amerikkalaisetkin eli intiaanit. Toiset vain menivät aikanaan itään ja toiset tulivat tänne länteen. Luonto ja sen kanssa toimiminen on suomalaisilla geeneissä, samoin vanhat jumalat ovat hyvinkin samankaltaiset. Tuon ajattelun mukaan sekä alkuperäiset amerikkalaiset että suomalaiset heimot ovat piirteiltään ja luonteiltaan erilaisia, mutta myös selkeästi samaa kansaa. Tämä päättelyketju johti siihen, että näin ajattelevat pitivät itseään jonkinlaisena rock and roll -intiaaneina. Se oli heimo, joka eli ja toimi valtarakenteiden, "systeemin", ulkopuolella, sen ala- ja yläpuolella. Se pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan positiivisesti ihmisten henkiseen puoleen niin musiikilla, teoillaan kuin olemuksellaankin. Tietoisuutta laajennettiin ja pyrittiin jakamaan, ei vaan omaksi, vaan koko kansan henkisen voiman lisäämiseksi.”

”Tämä kuulostaa ehkä kovinkin ufolta, mutta mehän oltiin myös aitoja ja alkuperäisiä ’hippejä’. Elämäntapaintiaaneja, jotka eivät politiikasta paljon perustaneet vaan vaikuttivat eri tavalla asioiden hoitoon ja ennen kaikkea suvaitsevaisemman ilmapiirin kehittymiseen. Tyytyväisenä täytyykin nyt todeta että paljon on meininki muuttunut niistä ajoista ja toimintamme, oli se sitten tietoista tai ei, oli suurelta osalta vaikuttamassa asioiden kehitykseen.”

Sitten toiseksi Lindholmin Daven kommentteja asiasta kysyttynä:
”Mun mielestä tää ois ymmärrettävää. Tuskin tajus Järvinen pentuna sen kummemmin kun muutkaan, että cowboyt tuli Amerikassa kuvaan intiaanien jälkeen. Oikeamielisyyden fiilis tuli myöhemmin, sit kun rupes ajatteleen noita juttuja. Muutenkin 60-70 –luvun vaihteessa alettiin kiinnittää huomiota näihin intiaanien näkökulmiin, niin kuin vaikka lännen elokuvissa [esim. Mies hevosena, Pieni suuri mies]. Pitkä tukka oli yks, vaikka ei ollut välttämättä ideologinenkaan asia tai intiaanijuttu. Puolsi kuitenkin sitä ajattelutapaa, että se on hyvä meininki.
Intiaanit oli henkisempiä jollain tavalla, niin että ei ollut vaan sitä, kuka on nopein. Siinä piti vähän miettiä. Ödnerin Jannella on varmaan myös ollut Järviseen vaikutusta, koska sehän oli erittäin kiinnostunut intiaaneista. Sillä oli myös Geronimo-bändi [Mescalero], joka levytti Apachen. Se on aika luonteva yhteys.”

Monta muutakin asiaa löytyy: intiaanien hopeakorujen tekeminen, vaatteissa mokkasiinit ja nahka-asut hapsuineen, monet lempikirjat ja elokuvat. Ja jäähyväisrunossaan Albertille Arto Melleri pahoittelee, ettei ehtinyt palauttaa Wovokasta kertovaa kirjaa…