Järvinen oli intiaani?

Kirjaa tehdessä hienoja ja huonoja ideoita tulee ja menee, jotkut jäävät ja paljon hylätään. Eräs hylkyihin jäänyt näkökulma on Järvinen intiaanin raameissa. Se tuntui jossain vaiheessa oikein hyvältä tarkastelutavalta, saattaisi olla edelleenkin, mutta kirjaan se ei valitettavasti suoraan pääse – välillisesti kylläkin.

Mutta miksi intiaani? Erityisesti ja ensiksi suuri vapauden ja riippumattomuuden kaipuu, sitten rakkaus luontoon, intiaanikulttuureihin perehtyminen monin eri tavoin, kuten vaatemuoti, elokuvat, korut, kirjat, jousiammuntaharrastus… ja monta pienempää vihjettä tähän suuntaan.
No, kirjaan ei tätä tule, mutta tässä pari pintaraapaisua aiheen ympäriltä.

Ensiksi valikoituja otteita Järvisen ystävän, Timo Toiviaisen sp-haastiksesta:
”Nuorten näkökulmasta Suomi oli 1970 -luvun alussa vielä jonkinlainen diktatuuri ja ylhäältä ohjattu poliisivaltio. Nuoriso näki tehtäväkseen olla se sukupolvi, jonka täytyi muuttaa paljon muutakin kuin musiikki.”

”Osa nuorista ajatteli ja mielsi tilanteen niin, että suomalaiset ovat alkuperäiskansaa, aivan kuten alkuperäiset amerikkalaisetkin eli intiaanit. Toiset vain menivät aikanaan itään ja toiset tulivat tänne länteen. Luonto ja sen kanssa toimiminen on suomalaisilla geeneissä, samoin vanhat jumalat ovat hyvinkin samankaltaiset. Tuon ajattelun mukaan sekä alkuperäiset amerikkalaiset että suomalaiset heimot ovat piirteiltään ja luonteiltaan erilaisia, mutta myös selkeästi samaa kansaa. Tämä päättelyketju johti siihen, että näin ajattelevat pitivät itseään jonkinlaisena rock and roll -intiaaneina. Se oli heimo, joka eli ja toimi valtarakenteiden, "systeemin", ulkopuolella, sen ala- ja yläpuolella. Se pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan positiivisesti ihmisten henkiseen puoleen niin musiikilla, teoillaan kuin olemuksellaankin. Tietoisuutta laajennettiin ja pyrittiin jakamaan, ei vaan omaksi, vaan koko kansan henkisen voiman lisäämiseksi.”

”Tämä kuulostaa ehkä kovinkin ufolta, mutta mehän oltiin myös aitoja ja alkuperäisiä ’hippejä’. Elämäntapaintiaaneja, jotka eivät politiikasta paljon perustaneet vaan vaikuttivat eri tavalla asioiden hoitoon ja ennen kaikkea suvaitsevaisemman ilmapiirin kehittymiseen. Tyytyväisenä täytyykin nyt todeta että paljon on meininki muuttunut niistä ajoista ja toimintamme, oli se sitten tietoista tai ei, oli suurelta osalta vaikuttamassa asioiden kehitykseen.”

Sitten toiseksi Lindholmin Daven kommentteja asiasta kysyttynä:
”Mun mielestä tää ois ymmärrettävää. Tuskin tajus Järvinen pentuna sen kummemmin kun muutkaan, että cowboyt tuli Amerikassa kuvaan intiaanien jälkeen. Oikeamielisyyden fiilis tuli myöhemmin, sit kun rupes ajatteleen noita juttuja. Muutenkin 60-70 –luvun vaihteessa alettiin kiinnittää huomiota näihin intiaanien näkökulmiin, niin kuin vaikka lännen elokuvissa [esim. Mies hevosena, Pieni suuri mies]. Pitkä tukka oli yks, vaikka ei ollut välttämättä ideologinenkaan asia tai intiaanijuttu. Puolsi kuitenkin sitä ajattelutapaa, että se on hyvä meininki.
Intiaanit oli henkisempiä jollain tavalla, niin että ei ollut vaan sitä, kuka on nopein. Siinä piti vähän miettiä. Ödnerin Jannella on varmaan myös ollut Järviseen vaikutusta, koska sehän oli erittäin kiinnostunut intiaaneista. Sillä oli myös Geronimo-bändi [Mescalero], joka levytti Apachen. Se on aika luonteva yhteys.”

Monta muutakin asiaa löytyy: intiaanien hopeakorujen tekeminen, vaatteissa mokkasiinit ja nahka-asut hapsuineen, monet lempikirjat ja elokuvat. Ja jäähyväisrunossaan Albertille Arto Melleri pahoittelee, ettei ehtinyt palauttaa Wovokasta kertovaa kirjaa…