Hurriganesin peräkärryssä

Ensimmäinen muistelukuva on Kuivis Koskiluodon stoori Järvisen Hurrigaens-ajoilta, eli suunnilleen vuodelta 1973: ”Järvisen bändiin menon jälkeen, ei siinä mennyt montaa kuukautta, kun kuskiksi tuli Elomaan Ola, joka oli sellainen rahamiehen poika Bulevardilta. Sillä oli semmoinen Mersu 250, mihin rakennettiin helvetin hieno snadi peräkärry, päästiin sataakuuttakymppiä parhaimmillaan. Olalla oli autossa puhelin ja megafoni pellin alla. Kerran Tampereella vedettiin keskellä yötä Viinikan liikenneympyrässä. Alettiin kokeilla kilpaa, kun joku prätkägimma lähti vedättään. Eihän Olaa pidätellyt mikään, lähti kisaamaan sen kanssa ja liikenneympyrässä se meidän lulla meni tietysti kyljelleen. Se oli onneksi niin tiukkaan pakattu, ettei siellä mitään mennyt rikki. Sit piti purkaa puolet kamoista, että saatiin se takaisin pystyyn. Just kun meillä on kaikki kamat pitkin liikenneympyrää, tulee kytät paikalle. Me harmitellaan siinä, että osui kivetykseen ja kippas. Kytät oli vaan innoissaan, että Hurriganes, Hurriganes, eikä ne älynneet puhalluttaa Olaa. Se oli joskus vaarallinen kuljettaja, ajoi aivan vitun lujaa.”

Toisena on hieman myöhäisempi, Ilen toisen tulemisen aikainen muistikuva. Se on DJ Niten kertoma anekdootti Hurriganes-kirjaa varten tehdyistä haastatteluista, Kontiaisen Vesan aarrearkusta: ”Oltiin rundilla ja keikka oli Haapajärvellä. Tapahtui niin, että keikka oli jo loppunut ja me etsittiin Joken kanssa meidän motellia eikä meinattu löytää millään. Sitten lopulta Joke ajoi jonkun ravintolan tai matkustajakodin eteen. Katottiin, ettei se voi olla kyllä tää mesta ja juteltiin siinä äänekkäästi. Kohta aukesi toisessa kerroksessa ikkuna ja musta ukko roikkuu ikkunassa kroppa paljaana ja huutaa: ”Mikä on tämä Beavers Jeans?” Heh, vieraan maan muusikko heräs siihen, että näki meidän peräkärryn ja sen mainosmaalauksen ja huolestui, että onkos kylälle tullut uusi kilpaileva bändi.”

Yksinäinen Järvinen

Järvinen tunsi itsensä yksinäiseksi ihmiseksi – asia, joka joskus haastatteluissa lausuttuna jopa loukkasi toisin ajattelevia läheisiä. Joka tapauksessa hän pohti yksinäisyyden muurinsa takana tätä tunnettaan kirjoituksin ja sitaatein. Yksi kuvaava esimerkki on nähtävillä Pekka ”Moses” Soinin ottamassa valokuvassa/postikortissa 1980-luvun alkupuolelta Järvisen työhuoneen seinästä.

Siihen on ikuistettu Royals-kortin, Make Lievosen valokuvan, Ms-Audiotronin mainoksen ja tien minkä sälän seassa Järvisen käsialalla kopioitu lainaus amerikkalaisen kirjailijan Vance Bourjailyn tekstistä seuraavaan tapaan:

JULKINEN elämä tuo aina mukanaan yksinäisyyden. Kun julkinen henkilö on saavuttanut tietyn tason, hän ei enää voi luoda uusia ystävyyssuhteita sanan täydessä merkityksessä, paitsi omalla tasollaan ja silloinkin vain jos molemmat päättävät olla nousematta seuraavalle tasolle.

Uusi tuttavuus jää parhaimmillaankin – ellei sitten tapahdu kiintymyksen ihmettä – vaaksan päähän ystävästä; hän on arvostettu ja hyödyllinen liehittelijä, ehkä hovinarri; parhaassa tapauksessa luotettu neuvonantaja ja uskottu, jonka rohkeus palkitaan toveruudella tai tuttavuuden irtisanomisella riippuen siitä, kuinka asiat sujuvat.

Mutta vanhan ystävän parissa – ystävän joka on peräisin uran nousua edeltäneeltä ajalta – julkisuuden henkilön ei tarvitse olla varuillaan.

Vance Bourjaily

Bluesshakers –keikkavierailu 1982

Valitettavasti kaikki tietoon saadut Järvisen keikat ja niiden kuvaukset, erikoisetkaan, eivät kirjaan tule loppusuoran karsinnan takia mahtumaan. Järvisellä oli koko uransa ajan meneillään vähän väliä jameja, vierailuja ja spesiaalikokoonpanoja. Yhtenä esimerkkinä seuraava kalkkiviivoilla tipahtaneen muistelun raakavedos:

Ilkka Rantamäki järjesteli Bluesshakers-bändin Tavastian keikan 13.9.82, jossa Järvinen oli vieraana: ”Sen kummempaa dramatiikkaa tai ideaa Albertin vierailussa ei ollut, tarvittiin vain sopiva solisti. Alppu oli mukava ja kannustava kollega minulle, nuoremmalle kitaristille. Muistan hänen ohjenuoransa vieläkin, kun kohtasin hänet Munkkivuoressa MS-Audiotronin kellarissa Hurriganesin alkuvuosina, kitaraa kokeillessani ja kieltä venyttäessä. ’Ei ollut vielä pistettä iin päälle’, sanoi Alppu, kun sopiva vibraatto puuttui. Vaikka Albert oli old school -rockstara, hän jaksoi aina jakaa mielipiteitä ja keskustella.”

Timo Turpeinen oli solisti: ”Bluesshakers oli yhdessä lavalla lähes kaiken ajan, Ile Rantamäki, Stenka Määttänen, Tommi Lindell, Leevi Leppänen, Pemo Ojala ja Tapani Rinne. Muutamassa biisissä puhaltimet oli poissa, mutta komppi ja minä oltiin koko ajan messissä. Albert soitti kovaa ja minä lauloin kovaa ja korkealta. Vedettiin vanhoja Freddy ja B.B. Kingin biisejä suomalaisen kitarakingin kanssa. Albert pyysi mua keikan jälkeen uuteen bändiinsä, jota ei koskaan perustettu.”

Järjestelyissä oli jotain kohinaa, muistaa Leevi: ”Kun Järvinen oli siellä, se vitsaili, että ’ekan kerran luen lehdestä, kenen kanssa mä olen keikalla’. Se ei ollut tiennyt keikasta taikka sit ei muistanut sitä, mutta huomasi onneksi lehdestä ilmoituksen.”