lauantai 27. helmikuuta 2010

Tämä oli polku kirjan alkuun, osa JF

Kirjan alkuideasta mulla on vähän hämärät muistikuvat. Olin kuitenkin 70-luvulla Järvis-diggari ja Royals kolisi täysillä. Sitten pikku hiljaa tietoisuus Alpun tekemisistä hiipui, kunnes taas seuraavan vuosikymmenen lopulla kaveri ponnahti esiin Braindamagen ja Flashbackslidersin kautta. Vanhat vinyylit ja myöhemmät kokoelmat varmistivat sen, ettei Järvinen unohtunut vuosituhannen lopullakaan.

Sitten tulikin jo Hurriganes-kirja, joka viritti taas oikealle asemalle. Luultavasti siitä heräsi ajatus, että Albertin tekemisistä olisi nastaa tietää enemmänkin. Kun kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi Järviskirjailijaksi, piti ryhtyä itse hommiin.

Mutta mistä aloittaa? Omakohtaiset tapaamiset Järvisen kanssa rajoittuivat juniorina tehtyihin kamojen roudaamisiin ja muutamiin vaihdettuihin lauseisiin, niistä ei juttua synny edes alkutekstiin. Mitä elämää kitaristilla on ollut bändien ulkopuolella? Jos ei muuta, niin ainakin äiti. Siis äidin metsästykseen. Siihen aikaan suunnilleen kaikki kuuluivat kirkkoon, joten Helsingin ev.lut. seurakunta osaa varmaan auttaa. Sieltä lähetettiin virkatodistus, josta löytyi äidin nimi ja syntymäaika. Väestörekisteristä saatiin nykyinen osoite. Raapustin kirjeen ja kyselin äidin mietteitä elämäkerta-tyyppisestä kirjasta. Odottelin, josko vastausta tulee, kun eräänä iltana puhelin soi. ”Täällä on Jukka Järvinen, Pekan (Albertin) veli.” En edes tiennyt, että Alpulla oli veli. Jukka oli jutellut äitinsä kanssa ja tullut siihen tulokseen, että kirja olisi hieno juttu. Sovittiin tapaaminen ja siitä se työ sitten alkoi.

Funtsailin, että jos tästä jotain halutaan irti saada, niin ainakin Pave Maijanen ja Dave Lindholm pitää saada mukaan. Huomasin, että molemmilla oli konsertti Kotkan meripäivillä. Menin juttelemaan Daven kanssa ennen keikkaa ja sieltä tuli vahva ”ilman muuta, tätä on jo ootettukin”. Tyytyväisenä ajattelin palkita itseni tuopposella ja kuinka ollakaan, Pave istuskelee tiskin vieressä. Ei muuta kuin kimppuun ja vastaus oli samaa luokkaa. Nyt ei voinut perääntyä.

Alussa työtä riitti materiaalin keräämisessä ja haastattelujen järjestämisessä. Pari vuotta vierähti ja homma eteni sen minkä vapaa-aikana kerkesi tehdä. Sitten kesällä saaren rantakivellä istuskellessani kännykkä pirahti ja joku jamppa kyseli mahdollista yhteistyötä Albert-kirjan suhteen. Eihän siinä mitään, tekemistä riittää molemmille. Varsinkin kun alkuperäinen haastattelulista oli ehkä parinkymmenen nimen luokkaa ja siitä on kasvanut loppujen lopuksi parinsadan henkilön kattaus. Ajateltu aikataulukin meni uusiksi, pari vuotta lisää ja valmiiksi Järvisen syntymän 60-vuotispäivän kunniaksi.

Tästä lähti se toinen polku kohti kirjaa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Tämä oli polku kirjan alkuun, osa JR

Tässä tuli muistelleeksi kirjaan johtaneita tapahtumia mielessään, voihan siitä muutaman rivin laittaa muillekin.

Joskus 90-luvun alkuvuosina törmäsin Mau-Mau Hakalan kaupassa Räsäsen Jarpan ja kumppaneiden levykeräilijöiden lehteen nimeltään Rare. Siinä oli mielenkiintoisen näköistä juttua. Opiskelukaveri Hiljainen Jukka ”Nappi” Junttila oli avustajaringissä, ja avitti minutkin samalle kiertoradalle. Innostuin tekemään Limppusen Davesta ensimmäisen jutun. Niitä sitten kertyi eri syistä Rareen vuosien varrella arvostamistani tekstittäjistä ja musiikin tekijöistä jokunen: Karjalaisen Jii sekä sen kylkiäisenä Laika & Cosmonauts, sitten Ari Kumma Heppu Närhi ja Hector. Viimeksi mainitun jutun tekeminen kesti kolme vuotta ja kaksiosaiseksi tarkoitettu stoori tuli yhteen nippuun lehden viimeiseen numeroon (RIP). Muutama vuosi harrastuksessa oli taukoa jolla välin POP-lehti paikkasi Raren jättämän tyhjän tilan.

Kaikista näiden lehtien ja julkaistujen kirjojen hyvistä elämäkerta- ja diskografia-artikkeleista huolimatta kentällä oli muutama ammottava aukko. Yhden sellaisen päätin täyttää ja kesällä 2006 POP-lehdessä ilmestyi Suomen erään rock-korkeakoulun, Kalevala-yhtyeen historiikki. Stoori syntyi kääntämällä suunnilleen jokainen kivi ja kanto niin Lido Salosen (RIP), kuin monen monen muunkin bändissä tai sen liepeillä vaikuttaneen hahmon avustuksella ja muistellessa. Puhelimen luurin kautta asiaan osallistui myös Aikku Järvinen, Pekka Albert Järvisen ex-vaimo.

Ammottaviin aukkoihin Suomen rock-historioissa kuului artikkelin julkaisun jälkeen edelleen Albert Järvinen - mitenkään unohtamatta Zellun, Honeyn ja Veskun mainiota Hurriganes-kirjaa. Aikku heitti Kalevala-jutun luettuaan puhelinkeskustelussa sivulauseessa kysymyksen, kiinnostaisiko allekirjoittanutta Järvis-aiheeseen tarttuminen. Se tuntui vuoren kokoiselta haasteelta. No, koskas niitä on pelätty. Silti meni puolisen vuotta asiaa mähkiessä, ennen kuin aloin oikeasti potkiskella ensimmäisiä kiviä asian tieltä. Se tieto, sittemmin suurelta osalta tuubaksi ja legendaksi osoittautunut, mitä silloin Albertista oli saatavilla wikeissä ja keskustelupalstoilla ja vanhoissa lehdissä ja ties missä, se oli aika vähäistä ja pelkistettyä.

Melkein ensimmäisiä tavoittelemiani Järvisen soittokavereita oli Vesa Aaltonen. Oli ystävällinen ja vastasi hatariin kysymyksiini, mutta totesi, että juuri äsken joku toinen kaveri on kysellyt samat asiat. Hitto! Starckin Zellun avustuksella Maijasen Pavelta löytyi kontakti tähän toiseen kaveriin. Otin yhteyttä ja pantiin hynttyyt asian suhteen yhteen. Kannatti tehdä niin, yhteistyö on voimaa.

Ja kohta ja heti tuli kaverilta tahaton tyrmäys. Kalevala-juttuun tuli kaivettua yli vuoden aikana sellaisia kokoonpanoja, yksityiskohtia, kuvia ja juttuja, etteivät niitä muistaneet bändissä mukana olleetkaan. Ja tämä uusi tyyppi lataa tiskiin ekassa sähköpostissaan valokuvan Järvisestä soittamassa sellaisessa Kalevalan kokoonpanossa, ettei sellainen ollut mitenkään mahdollinen. Oli vaan. Ja tämä tyyppi tuntui muutenkin perkaavan ja tietävän asiat hiukka syvemmältä. Vaikutelma on sittemmin vaan vahvistunut.

Tämä oli se alku.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Kirja tulossa syksyllä 2010

Niille mahdollisille, jotka eivät tunne taustaa…

Kitaristi Pekka ”Albert” Järvinen oli ensimmäinen suomalainen rock-tähti - hyvin monipuolinen ja osin ristiriitainenkin henkilö. Tähteys oli hänen rakentamansa ulospäin näkyvä suojakuori, jolla oli myös negatiiviset puolensa. Suuri yleisö tuntee hänet Hurriganes-yhtyeen legendaarisimman kokoonpanon yhtenä jäsenenä 1970-luvun alkuvuosilta. Tätä aikaa ennen hän oli ehtinyt jo hankkia runsaasti mainetta Helsingin klubien vapaamuotoisissa jameissa ja liki kymmenessä vakiomuotoisemmassa kokoonpanossa, kuten esimerkiksi Poisonissa ja Kalevalassa.

Vaikka Hurriganes-yhtyeen alkupuolen tuotanto on Järvisen uralla toki tärkeä, hän teki sen jälkeen mittavan työn muun muassa loistavassa Royals-yhtyeessä Paavo Maijasen ja Ippe Kätkän rinnalla – Mikko Rintasta unohtamatta. Kovaa jälkeä syntyi myös yhdessä Dave Lindholmin kanssa yhtyeessä Pen Lee. Uransa alkupuolella Albert oli paljon yhteistyössä Wigwamin ja Tasavallan Presidentin jäsenten kanssa. Hän kuului myös Sleepy Sleepers -miehistöön sen kansainvälistymisen keskeisinä alkuvuosina 1981-1982. Oma Quips-yhtye ei noussut suosioon ja Järvinen vetäytyi joksikin aikaa isänsä jälkiä seuraten talonmiehen tehtäviin 1980-luvun puolivälissä tehdäkseen hienon paluun Braindamage -albumillaan 1988. Hiljaisinakin vuosinaan Järvinen osallistui musiikkielämään eri tavoin, esimerkiksi M.A.Nummisen Underground Rock Orchestran vakiokitaristina vuodesta 1982 kuolemaansa saakka 1991.

Pekka Järvisen panos oli ratkaiseva Hurriganesin noustessa Suomen ja suomalaisen rock-musiikin keulakuvaksi 1970-luvun alussa. Hurriganes oli tienraivaaja monilla eri tavoilla – suomalaisen rock-musiikin esiinmarssissa, artistien arvostuksen nostamisessa esiintymispaikoilla, Love Records –yhtiön tukipilarina, sponsorisopimusten solmijana... Järvisen lahjakkuus, ylivoimainen virtuositeetti kitaristina ja muusikkotovereiden arvostus oli keskeistä Hurriganes-yhtyeen suosion nousussa.

Järvinen oli monilla tavoin taiteellisesti lahjakas. Muusikonuran lisäksi hän oli taitava maalari ja piirtäjä, vaikkakin osallistui vain yhteen taidenäyttelyyn elämänsä aikana. Tämän ohella hän toimi pitkään räätälinä ja nahkatöiden tekijänä vaatettaen yksilöllisillä töillään 1970-1980-luvun aikana monia suomalaisia muusikoita.

Järvinen oli monisärmäinen persoona. Monet muistelevat häntä hiljaisena omiin oloihinsa vetäytyvänä henkilönä ja tunneihmisenä, toiset taas sanavalmiina ja pisteliäänä humoristina. Musiikkiin, soittimiin ja vaatteiden tekoon paneutuessaan hän oli äärimmäisen pedantti, pitkäjänteinen ja huolellinen ja jossain muissa suhteissa täysin holtiton.

Tästä kaikesta ja paljon muusta kertova kirja julkaistaan syksyllä 2010, kun Pekka Järvisen syntymästä tulee kuluneeksi 60 vuotta. Julkaisija on WSOY:n kuuluva Johnny Kniga Oy.