Tämä oli polku kirjan alkuun, osa JF

Kirjan alkuideasta mulla on vähän hämärät muistikuvat. Olin kuitenkin 70-luvulla Järvis-diggari ja Royals kolisi täysillä. Sitten pikku hiljaa tietoisuus Alpun tekemisistä hiipui, kunnes taas seuraavan vuosikymmenen lopulla kaveri ponnahti esiin Braindamagen ja Flashbackslidersin kautta. Vanhat vinyylit ja myöhemmät kokoelmat varmistivat sen, ettei Järvinen unohtunut vuosituhannen lopullakaan.

Sitten tulikin jo Hurriganes-kirja, joka viritti taas oikealle asemalle. Luultavasti siitä heräsi ajatus, että Albertin tekemisistä olisi nastaa tietää enemmänkin. Kun kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi Järviskirjailijaksi, piti ryhtyä itse hommiin.

Mutta mistä aloittaa? Omakohtaiset tapaamiset Järvisen kanssa rajoittuivat juniorina tehtyihin kamojen roudaamisiin ja muutamiin vaihdettuihin lauseisiin, niistä ei juttua synny edes alkutekstiin. Mitä elämää kitaristilla on ollut bändien ulkopuolella? Jos ei muuta, niin ainakin äiti. Siis äidin metsästykseen. Siihen aikaan suunnilleen kaikki kuuluivat kirkkoon, joten Helsingin ev.lut. seurakunta osaa varmaan auttaa. Sieltä lähetettiin virkatodistus, josta löytyi äidin nimi ja syntymäaika. Väestörekisteristä saatiin nykyinen osoite. Raapustin kirjeen ja kyselin äidin mietteitä elämäkerta-tyyppisestä kirjasta. Odottelin, josko vastausta tulee, kun eräänä iltana puhelin soi. ”Täällä on Jukka Järvinen, Pekan (Albertin) veli.” En edes tiennyt, että Alpulla oli veli. Jukka oli jutellut äitinsä kanssa ja tullut siihen tulokseen, että kirja olisi hieno juttu. Sovittiin tapaaminen ja siitä se työ sitten alkoi.

Funtsailin, että jos tästä jotain halutaan irti saada, niin ainakin Pave Maijanen ja Dave Lindholm pitää saada mukaan. Huomasin, että molemmilla oli konsertti Kotkan meripäivillä. Menin juttelemaan Daven kanssa ennen keikkaa ja sieltä tuli vahva ”ilman muuta, tätä on jo ootettukin”. Tyytyväisenä ajattelin palkita itseni tuopposella ja kuinka ollakaan, Pave istuskelee tiskin vieressä. Ei muuta kuin kimppuun ja vastaus oli samaa luokkaa. Nyt ei voinut perääntyä.

Alussa työtä riitti materiaalin keräämisessä ja haastattelujen järjestämisessä. Pari vuotta vierähti ja homma eteni sen minkä vapaa-aikana kerkesi tehdä. Sitten kesällä saaren rantakivellä istuskellessani kännykkä pirahti ja joku jamppa kyseli mahdollista yhteistyötä Albert-kirjan suhteen. Eihän siinä mitään, tekemistä riittää molemmille. Varsinkin kun alkuperäinen haastattelulista oli ehkä parinkymmenen nimen luokkaa ja siitä on kasvanut loppujen lopuksi parinsadan henkilön kattaus. Ajateltu aikataulukin meni uusiksi, pari vuotta lisää ja valmiiksi Järvisen syntymän 60-vuotispäivän kunniaksi.

Tästä lähti se toinen polku kohti kirjaa.