Alku aina hankalaa

Kun olin kirjan teossa päässyt mielestäni hyvään alkuun juteltuani äiti-Tyynen ja Jukka-veljen kanssa, ajattelin lähteä kokoamaan sisältöä aikajärjestyksessä. Lehtien, kirjojen ja levyjen haaliminen kulki tietysti koko ajan mukana, mutta ei niistä löydy mitään Järvisen lapsuudesta tai nuoruudesta. Aivan lapsuusajan tiedot tuli Tyyneltä ja Jukalta, mutta entä kaverit ja kouluaika?

Onneksi äitiä haastateltaessa muistui yksi nimi, Pekka… mikä se olikaan…Heinonen sen täytyi olla. Joo, Pekka Heinonen oli Pekka Järvisen paras lapsuuden ystävä. Ja asui silloin Pitäjänmäellä. Ei ole myöhemmistä vaiheista tietoa. No, eihän Pekka Heinosia Suomessa voi paljoa olla. Valitettavasti Eniro oli sitä mieltä, että heitä on aika monta. Läpikäymällä ne kaikki menisi henki ja terveys.

Tarkempaa tietoa piti saada. Tyyne arveli, että Pekka saattoi pitää myöhemmin kioskia Pitäjänmäellä, mutta Jukan mukaan se oli eri henkilö. Jukka hoiteli ammatikseen sairaalapuolen laitteita ja muisteli, että Heinonen olisi saattanut olla jossain lääke- tai terveysalan yrityksessä töissä. Siitä oli helppo aloittaa suurimmista ja pääkaupunkiseudulla toimivista firmoista.

Ei tarvittu kovin montaa soittoa, Kun Orionista tai Oriolasta (tai jotain sinne päin) henkilöstöosastolta kerrottiin, että heillä tosiaankin on töissä Pekka Heinonen! Sain sen verran tietoja, että yhteys syntyi: ”Terve, kirjoitan kirjaa Albert Järvisestä ja tarvitsisin kuumeisesti tietoa hänen lapsuusajastaan”. Albert kuka?, laskeutuminen maan pinnalle tapahtui vapaan pudotuksen vauhdilla. Valitettavasti kyseessä ei ollut etsitty Pekka Heinonen. Pyytelin siinä anteeksi turhasta häiriöstä, kun langan toisesta päästä vielä todettiin: ”Jos en nyt ihan väärin muista, niin meidän firmassa toisella osastolla oli joskus aikaisemmin samanniminen kaveri. Siitä on kyllä jo kauan aikaa”. Josko sittenkin? Kiitos ja näkemiin, matka jatkuu.

Soitto taas lääkefirman keskukseen, kuka osaisi auttaa vanhemmissa asioissa? ”Talousosastolla meillä on rouva (nimi valitettavasti unohtunut) joka tietää eniten näistä, yhdistän…”. Yleensä onnistumisen edellytys näissä jutuissa on, että firmasta löytyy se todellinen tietäjä, ja nyt sattui kohdalleen. Vaikka esittämäni asia ei todellakaan kuulu yrityksen ydinbisnekseen eikä luultavasti tuo hirveästi lisäarvoa toiminnalle, tämä ystävällinen rouva otti asian hoitaakseen: ”Tietokoneelta tällaista tietoa ei löydy, mutta voin mennä arkistosta etsimään vanhoja palkkatietoja.” Huh, voiko tällaista tapahtua tenniskentällä, sanoisi vanha kunnon Juha Jokinen. Menikö siinä sitten päivä tai pari, mutta soitto tuli ja todellakin; Firmassa oli ollut aikaisemmin toinen Pekka Heinonen töissä ja hänen ikänsä osuu erittäin hyvin kertomaani haarukkaan 1949-51. Matkaeväiksi sain sen verran apuja, että väestörekisteri pystyi paikantamaan kyseisen henkilön. Kädet vapisten näppäilin numeron ja esitin varovaisen kysymyksen: ”Sanooko teille nimi Pekka Järvinen mitään?” ”Joo, se oli mun paras lapsuudenkaveri”. Näissä kohdissa on aina oma tunnelmansa, kun pitkällinen jäljitys lopulta osuu maaliin. Varmaan luurin toisessa päässä on välillä ihmetelty, kun vieras ihminen alkaa tuulettamaan onnistumistaan.

Siinä sitten juteltiin pääkohdat ja sovittiin tapaaminen. Pari sataa kilometriä baanaa ja sieltä löytyi paras tietolähde perheenjäsenten lisäksi kertomaan Pekka Johannes Järvisen alkutaipaleesta. Kiitos avusta Pekka H. ja kiitos suomalainen lääketeollisuus!