sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Järvisen vaikuttajia – Kalle Lae Oiling Boiling -albumilla

Albert-kirjaa avusti kovasti muistoillaan Jouni Rautakoura, 1970-luvun alkupuolella ”sivutoiminen salanimellä kirjoittava musiikkikriitikko”, toimittaja ja ”edelleen basisti”. Kuten krediteissä kirjan lopussa mainitaan, on kirjan Intro-kappale pääosin hänen ja Matti Sarapaltion muisteluiden yhteen sulautusta. Tässä pari poisjäänyttä pätkää Jounilta:

”Ganesit tapasin ensimmäisen kerran Saarihuhdantiellä Kaskisaaressa Ilen aikaan ennen ensimmäistäkään keikkaa, joten olin hieman skeptinen, kun Ile lähti ja Järvinen astui remmiin. Nepotismia. Pian tuli selväksi tämän ’Grillon’ todellinen laatu, ja loppu onkin historiaa. Jotenkin Järvinen on yksi puhtaimmista perussuomalaisista soittajista, joita olen tavannut - estoinen, hiljainen ja kuitenkin voimakas oman polun kulkija.”
”Puhuessamme ummet lammet paljon muustakin kuin musiikista, sivusimme tietysti moneen otteeseen Järviseen vaikuttaneita soittajia. Yllätyksekseni hän piti pienen ylistävän palopuheen 1971 äänitetystä Oiling Boiling -levystä, ja epätavallisen painokkaasti kuin itsestään selvyytenä mainitsi, että levyllä soittava Kalle Lae on ’Suomen paras rockkitaristi’.”
”Siis hetkinen… Levy tehty jumalauta melkein 60-luvulla? En ollut kuullut sitä, en varsinkaan ko. kitaristista, jota em. tittelin itseoikeutettu haltija tässä vieressä ylisti ykköseksi! What a hell? Oli aivan pakko hölmönä kysyä: ’ai parempi kun sä, vai?’ ’Kyllä!’ Vastaus oli niin vakuuttava, että tätä piti sulatella hetki aivan hiljaa.”
”Huomattavan paljon myöhemmin noudatin Järvisen suositusta, ja nyt jatkan sitä toteamalla, että kuunnelkaa ihmeessä tämä ajan mainiosti patinoima lämpimän inspiroitunut levy. Siteeraan sankariamme: ’Todella kovia soittajia ja todella monipuolista musaa.’ Äänitysvuotta ajatellessa leuan on syytäkin hieman loksahtaa.”

Ei kommentteja: