Harri Merilahti (RIP) muisteli Albertia ja omankin uransa alkua seuraavasti elokuussa 2008:
Alpun kanssa törmäiltiin kadulla ja yhteiskeikoilla jo 70-luvun alussa, ennen Hurriganesin ensimmäistä menestyslevyä. Alberthan oli arvostettu blues-kitaristi jo 60-luvun lopussa. Olimme tuohon aikaan molemmat sen verran kovia jätkiä, ettemme paljoa puhuneet, vain rekisteröimme toisemme ja puolihuolimattomasti moikkasimme. Myöhemmin opin, että ujohko Albert ei suinkaan ollut älytön diiva, vaan se oli hänen tapansa pystyttää suojamuuri pahaa maailmaa vastaan. Se oli tyyli rakentaa imagoaan kitarasankarina ja tyyliniekkana hänen amerikkalaisten blues-idoliensa tapaan.
Olin aloittanut muusikon urani -71 Rock-She -yhtyeen soolokitaristina. Siinä me olimme varmasti ensimmäisten joukossa aloittamassa rockin uudelleenlämmitystä Suomessa. Keikkojakin kertyi tuon vuoden aikana liki 300, niistä osa oli Ruotsissa. Hurriganes lämppäsi meitä Talolla Hakaniemessä varmaan alkuvuodesta -72, kun silloin Ile oli vielä kitaristina.
Ensimmäinen yhteiskeikka Ganesien kanssa, jossa Alppu soitti, tapahtui Harjavallassa -72 tai -73. Olin tuolloin siirtynyt basistiksi jo parhaat päivänsä nähneeseen Ernos-yhtyeeseen. Muuten vain hiljaisina jaettiin samaa pukuhuonetta. Kukaan ei oikein uskaltanut puhua, kun olis varmaan paljastunut se totuus, että oltiin vaan ujoja nuorukaisia. Kun Erno Lindahl kysyi Hurriganes -nimen oikeinkirjoituksesta jätkiltä, niin Alppu oli fiksuna miehenä valmistautunut kysymykseen ja sanoi: ”Ei se tarkotakkaan hurrikaania, vaan se on niinku nimi, niinku Suomi”, erisnimeä tarkoittaen. Ajattelin tuolloin, että tolla jätkällähän näyttää olevan aivot lisälaitteena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti