Osa 1: Ote Kalle Fältin lähettämästä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta…

(…jossa on fiktiivinen, mutta kovin Quipsin näköinen bändi vappukeikalla 1983)

Oviaukolla kolahti. Pullot hävisivät taiottuina. Jäyhä järjestäjäporras oli saanut palkkalaisensa noinkin aroiksi – olivat kuulemma rokotelleet hinnoista verukkeella, että viihdyttäjät olivat työskennelleen alkoholin vaikutuksen alaisina. – Herra paratkoon! – Tässä tapauksessa kysymyksessä oli paikallinen tiskijukka, joka kohteliaimmin tuli tiedustelemaan, milloinkahan liveskulaus suvaitsisi alkaa, että tietäisi suunnitella, mitä soittaa! - Joku pokkana vittua käteen. Pää haihtui luukulta. Tärisyttävä nauruntempakka repi seinälautoja, höyläämättömiä, ikivanhoilla julisteilla paperoituja.
-Voivittujätkät, kuulittsekste? …et mä tietäisin mitä mä Soitan!
- Oottekste kuullu ku kimmat kehuu tiskijukkaa et se Soittaa niin ihanastihihihii!?
- Oottekste koskaa kuullu ku kaks tiskijukkaa tappelee kumpi on parempi Soittaanhahahaa?!
- Oottekste kuullu ku tiskijukalta kysyttiin mitä se täällä tekee, se vastas ”Just Hangin’ Aroundhohooo”?! …ja loputtomiin irvailua säilykeviihdyttäjän työstä.

Pojalla alkoivat paikat nytkiä. Hän ryhtyi pohjustamaan lavalle menoa hivutellen, ettei vain häiritsisi kenenkään ”fiiliksiä”. Aikaa paloi vihjaillessa ja valmistakin syntyi. Aikailijat eivät huomanneet olevansa psyykkautumassa H-hetkeen. Roudarit olivat opetelleet virityskoneitten käytön ja hoitelivat osuuttaan vaivihkaa, kantelivat juomia lauteille ja trimmasivat tilanteen taiteilijoille sopivaksi.
Biisijärjestys oli hyväksi havaittu, sali pimennetty lähes upoksiin ja varta vasten olosuhdetta pohjustava nauha napsautettu pyörimään.
Poika siirtyi ovelle passiin. Rumputaiteilija nykäisi lippalakin silmilleen, koppasi kaulat käteensä ja hiipi pimeyden saattamana kioskinsa taa. Mies kapusi korokkeelleen yhtyen nauhan rytmiin.
Yleisö vatkasi ja veuhtoi lavan juurella tuhatpäisenä eläimenä, eikä ensin ollut noteerata konemusiikkiin sekaantunutta elävää elementtiä. Valokiila paljasti savupilven, jonka seasta haamustuivat rummut, sitten kaulakädet ja viimein lippaläysän varjostamat kasvot. Rummunjytke voimistui, nauha feidasi ja toki nyt jo vappuväki ulvoi, raakkui, vislasi kuin eläintarha. Viileästi viipaloiden lyöjä jaksoi jyskyttää samaa monotonista potkettansa hypnotisoiden tuntijansa paikallaan polkevaksi koneeksi.
(jatkuu…)