Kitaristi Juha Björnisen mietteitä

Mun mielipide Järvisestä tiivistyy blueskitaraan ja sen arvostamiseen. Se osas aika perinpohjin sen alueen, jonka se oli tutkinut. Jos se alue olisi laajentunut, niin sieltä olis tullut vaikka mitä.

Sillä oli alemmuudentunnetta studiosoittajiin ja toisaalta se joskus pani niitä alta lipan. Sitä olis kuitenkin kiinnostanut skaalat ja sointuasiat, ja päästä niissä eteenpäin. Se sanoi, että toista se on teillä, kun te osaatte soittaa noita sointuja ja jazz-juttuja päälle ja skaaloja, että meikäläinen vain soittaa bluesia ja rock’n’rollia. Mä sanoin, ettei se sellainen niin ihmeellistä ole, että se menee hiljalleen eteenpäin se tieto. Ja sitten oli puhe, että palataan siihen vielä. Se sanoi, että näytä joskus jotain mulle. Mutta siihen ei sitten tultu. Sehän on sellaista askel askeleelta kitaransoitossa, että ensin opettelee jotain ja sitten oppii lisää. Se ei vain paljon keikkailun myötä ehtinyt siihen seuraavaan pykälään. Sen lahjakkuus olisi riittänyt yllin kyllin ja sen kyky. Se oli vaan semmoista, että olis pitänyt tietoa vaihtaa. Kun joku lehtikriitikko on moittinut, ettei studiomuusikot osaa soittaa, on Järvinen minuakin puolustanut, että se se vasta osaakin, te ette tajuu mitään. Se on sanonut sitä ilmeisesti useaan otteeseen.

Vielä yksi juttu: Puhuessaan Järvinen osui hyvin naulan kantaan, sen puhetapa oli samankaltaista kuin sen soittaminen.