Osa 2: Ote Kalle Fältin lähettämästä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta…

(…jossa on fiktiivinen, mutta Quipsin näköinen bändi vappukeikalla 1983)

Basisti livahti pojan ohi tommaten pakarasta mennessään. Poika vastasi hivauttamalla nyrkillä selkään. Roikale räpytteli estradille kuin hukkuva sorsa. Tuulimylly selviytyi pystyyn kuitenkin, nosti molemmat kätensä tervehtimään jengiä. Hurrausta. Pikainen haistattelu pojalle, ja…
Soitin komeili telineessään viritettynä. Roudari pollisteli vahvistinten vierellä piuha kädessään valmiina ojentamaan – se oli hänen tilaisuutensa päästä ramppivaloihin. Notkea soittaja sujautti koneen asemiinsa, kädenojennus, johto kiinni ja… Vartalo tapaili hetken rytmiä… yhtyy, yhtyy yhtyy siihen. Akti sai voimaa ylhäältä. Yleisö hiljeni kuunteluun, kuumeni sitten vaiheittain huutamaan – ei suinkaan basistin, vaan kitaristin nimeä rytmissä. Rytmissä! Ryt-mis-sä!
Luukulta Poika näki kaiken. Hän vaistosi myös selkänsä takana, miten kitaristi yritti näytellä välinpitämätöntä, mitä tämä ei suinkaan ollut. Poika peilasi pelipaidan sisältä, kuinka Nuoren Wertherin kärsimykset kutistuivat huuto huudolta. Tämä nousi tuolistaan kuin karjapaimen, veltosti, mutta antaen aavistuksen piilotetusta jäntevyydestä. Kitaransa huolimattomasti roikottaen hän tyhjensi mukinsa, nosti peukaloaan ja asteli areenalle gladiaattoreiden lailla, käsi kohotettuna Hiler-tervehdykseen, niskat kenossa, arvokkaana.
Yleisö kuulosti repeävän. Ilmassa viuhui ylikansallista tilpehööriä. Liinat ja kädet liehuivat päitten yllä. Kitara imaisi sähköimpulssinsa ja infernaalinen parkaisu täytti tilan. Valokeila kohdistui ainoastaan soittimeen jättäen kaiken muun säestäväksi tekijäksi. – Ja kitara soi… kitara Soi!
Salissa ei näkynyt muuta kuin yksinäinen soitin ja siihen tähdätty valoaalto. Tarha oli jähmettynyt aisteihinsa. Aluksi. Poika takertui foniinsa, tyhjensi hänkin mukinsa ja palasi odottamaan vuoroaan. – Kitaralla riitti asiaa. Se lauloi. Se nauroi. Se huusi. Se itki, parkui, nyyhki, kunnes rauhoittui saatuaan tärkeimmät sanotuksi. Tästä oli hyvä lähteä.
Talo oli kirkastunut aste asteelta. Sillä sekunnilla koko maneesi kylpi valolla. Poika tunsi kuuman humauksen päässään, alavatsassaan, juoksi kymmenen metrin suoran mikrofonin ääreen, kiskaisi kuin pallea myönsi tervehdyksen. Siitä alkoi transsitanssi. – Bändi sivalsi sellaisen kyydityksen niskaan, että mielessä välähti vanhatestamentillinen tulipatsas: ”Mahtaakohan valtio Tämänkin maksaa?” …jonka jälkeinen itsekontrollointi oli mahdotonta. Poika juoksi, riuhtoi ja hyppi kuoleman läheisyyteen saakka. – Oli aika jakaa vuoroja. – Hän piiloutui kaiutinkasan taakse. Roudari juoksutti pikapikajuomaa joka pikapikajuotiin pois, enimmät hiet pyyheliinaan ja pakollinen hengityksen tasaus.
- Kyllä Turkendaalin jumppakoulu olis pakallaan saatana tässä tukehtuu, ajatus kimmahti. Sitten hulvahti oksennus.
- Annanpahan mennä niin kauan kuin kestän, sitte pakoon… ei se saakeli ole kuin alkulimaa. Kuulostaa kuin ukot ois innostuneet yksinsooloiluihin. Mikäs siinä. Antaa hemppojen painaa jos jengi jaksaa kuunnella, vaikkei se enää sattuiskaan olemaan muodissa.
- Taitaa itsekullain olla fysiikka vähän vituroillaan. Lepotaukoja fuskaavat itselleen eikä tuntiakaan vielä. Onneksi kemioissa löytyy…
Kitaristi tuntui olevan elämänsä vedossa. Mitä ihmeen kamaa se on onnistunut nyhtämään? Soitto laskeutui muista maailmoista. Katse ammuttuna iäisyyteen nuori puolijumala runkkasi niin, että Pojan oli noustava polvilleen seuraamaan taivaitten tulkutusta. Sen oli huomannut juhlaväkikin. Lavan eteen oli kertynyt humalaisista nahkatakeista koostuva huutosakki, joka räpylät pystyssä hotkotti omia hotkotuksiaan, kannustaen kosmonauttia nousemaan yhä ylemmäs. Tämä oli jo niin kaukana, että Poikaa hirvitti: tokko tuo enää selviäisi sieltä takaisinkaan? Pikkutyttöjä huojui laumoittain, korvat kiinni kaiuttimissa, silmät kiinni, vaikuttimissa. Ilmassa ilkkui sietämätön noste. Vanha tanssilato muuttui ufoksi ja yleni galaksilta galaksille, kunnes putous todellisuuteen tapahtui valoa nopeammin:
- TVANG! –
Kieli poikki.
(jatkuu…)