Netin ihmeitä

Internetin kanssa on työn puolesta joutunut puuhaamaan niin kauan kuin koko verkko on oikeastaan ollut Suomessa olemassakaan. Silti se jaksaa aina välillä yllättää mahdollisuuksillaan. Tässä siitä pari tarinaa, joista toinen liittyy kiinteästi Albert-kirjaan ja toinen ei ensinkään. Lukemisen voi halutessaan siis lopettaa jutun puolivälissä.

Aivan kirjan tekemisen alkumetreillä oli Järvisen Aikulta lipsahtanut lupaus, että jossain piironginlaatikon perukoilla olisi nippu kirjeitä Järvisen kiertueelta Keski-Eurooppaan Eddie Boydin kanssa, siis loppuvuodelta 1971. Aiheeseen palattiin useaankin otteeseen, mutta kirjeet olivat piiloutuneet jonnekin hyvin tehokkaasti eivätkä suostuneet tulemaan esiin. Reilu kuukausi takaperin ne sitten yhtäkkiä ilmaantuivat kolmen vuoden odottelun jälkeen, eli aika lailla viime metreillä, että ne ehtivät mukaan.

Niissä oli mukavaa henkilökohtaista ajankuvaa, mutta myös maininta Freddiestä, kiertueen Boydille järjestäneestä managerista. Siis pelkkä nimi. Se riitti kuitenkin siihen, että Facebookin kautta löytyi yksi samanniminen henkilö, Sveitsistä. Viesti matkaan ja kysymys, oletko manageroinut Boydia ja Järvistä 40 vuotta sitten? Kahden päivän sisällä saapui kommentti, että sama henkilö on kyseessä. Valitettavasti mitään kovin suurta uutta Järviseen liittyen ei tullut esille, mutta Boydista sen verran, että juuri Freddie oli hänet aikanaan välittänyt Helsingin Safari-klubille soittamaan. Enemmän Boydin ja Albertin seikkailuista tulee sitten kirjassa.

No se toinen juttu, joka ei liity Järviseen, mutta on muuten mukava taltioida. Pienempiä biografioita oli 1990-luvun puolivälin tienoilla tullut tehtyä Rare-lehteen muutamista kovasti arvostamistani lauluntekijöistä, ja olipa Limppusen Daven cd-boxia varten tehdyt tekstit tullut siirrettyä Latviksen RockData –palveluun. Ensimmäisiä, ellei ensimmäinen www-palvelu Suomessa, muuten.

Kaadettiin sitten J. Karjalaisen kanssa kaljaa hänen Rare-bioaan tehtäessä tai sen jälkimainingeissa, ja Jukka mainitsi ohimennen yhtenä haaveenaan olevan, että saisi tarjota joitain biisejään kantrikunkku Willie Nelsonille. Sopisivat Jukan mielestä hänelle, ja näin epäilemättä olisikin asian laita. Reissulta kotiinpäin junaillessa putkahti jostain päähän, että Rockdatan kautta oli Davelle vuotta aiemmin lähettänyt sähköpostitse terveisiä Daven levyn Texasissa äänittänyt Joe Gracey.

Tuli idea tehdä pari nettihakua, joiden kautta vahvistui hämärä muistikuva, että tuossa levytyksessä oli myös ollut taustoja laulamassa joku mimmi, joka oli joskus ollut keikalla Willie Nelsonin taustalla. Muutama klikkaus lisää ja käsissä oli tieto, että terveisiä lähettänyt tuottaja ja kyseinen laulajatar, Kimmie Rhodes, olivatkin aviopari. Edelleen pari lisähakua ja kävi ilmi, että tämä Gracey oli juuri se tiskijukka, joka ensimmäisenä oli alkanut soittaa radioaalloilla Nelsonin levyjä ja kovasti auttanut tämän nousua maineeseensa.

Alkoi jo polttaa näpeissä, kun vuoden vanha viesti löytyi ja lähti takaisin esittelyllä, että terveiset sinne Davelta, muistatko lähettämäsi postin ja että täällä olisi lahjakas lauluntekijä, joka haluaisi esitellä tuotoksiaan Nelsonille. Kaksi päivää, ja käsissä oli sähköposti, jossa kaveri antoi ohjeet ja totesi takaavansa demojen perillemenon, mutta että niitä saapui ”kenkälaatikollinen päivässä”, joten mitään sen enempää ei voinut luvata. Karjalainen esikuntineen teki tai koosti kolmen biisin demoCD:n, jota en valitettavasti koskaan itse kuullut. Demo lähti ison veden taakse, mutta siihen homma sitten harmittavasti tyssäsikin.

Netti oli tuolloin aika uusi väline, mutta näytti jo silloin, miten pieni maailma onkaan ja miten avuliaita ihmiset oikeasti ovat.