Järvisen soundista / Janne Louhivuori

Kysyimme mielipidettä Järvisen soundin salaisuudesta useammaltakin alansa ammattilaiselta ja lahjakkuudelta. Tässä Janne Louhivuoren ytimekäs luonnehdinta aiheesta:

”Järvisen soundi – niin kuin monen muunkin kitaristin - on soittajan sormissa, tatsissa ja siinä, mitä ja miten fraseeraa soittamansa. Itse asiassa hän soitti matkansa varrella aika lailla erityyppisillä vahvistimilla (trankku Peavey, MesaBoogie, Fenderit ym.) sekä erityyppisillä kitaroilla (Les Paul, 335, Strato, Tele) ja aina kuitenkin soundasi Järviseltä. Asiaa voi verrata hyvään imitaattoriin, jonka oma ääni voi olla hyvinkin erilainen kuin imitoitavansa, mutta kun fraseeraus ja tatsi ovat kohdallaan, niin kummasti aletaan kuulostaa imitoitavalta. Kääntäen verraten kitaristi voi siis vaihtaa "ääntään", mutta soundaa silti aina itseltään. Voisihan sitä tietenkin tehdä syväanalyysiä Alpun plektrakädestä, venytyksistä ja vibratosta, mutta persoonallisuuden yksityiskohtien tutkiminen tuntuu tällaisissa tapauksessa mielestäni hyödyttömältä - ei se sieltä kuitenkaan lopullisesti valkene!

Joitain luonteenomaisia elementtejä käytössä olevaan soundiin muodostaa se, mihin soundiparametreihin itse kukin kitaristi luontaisesti laitteistossaan kajoaa. Alppu käytti säröosaston lisäksi mielellään kompressointia (dynacomp) ja se oli ehkä jopa ainoa tekninen tunnistettavuus hänen soundissaan. Mielestäni Järvisellä oli tyylitajua siihen, mistä päin juttua piti hakea. Jos esimerkiksi Hurriganes-kitaristi jättäisi soundin siihen, mihin eräs muu bändin jäsen on sen soundtsekissä komentanut, olisi lopputulos luultavasti yliviiltävää, kireää loudness-pörinää. Kuitenkin oman arvonsa tunteva soittaja hakee oman juttunsa ja esim. edellä mainitussa bändissä kitaristi voi tsekissä myötäillä esitettyjä vaatimuksia, mutta palauttaa omat säädöt heti kun aletaan soittaa yhdessä:)

Summarum: Jos nyt tuohon tulisi Alppu ja ottaisi minun kitarani ja vahvistimeni niine säätöineen, hän soundaisi taatusti aivan Pekka ’Albert’ Järviseltä.”