sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tavastia 5.10.2010

Ravintola Ilveksessä järjestetyn kirjan pressitilaisuuden jälkeen oli pari-kolmetuntinen virittelyvaihe, jonka aikana alkoi soittajia valua paikalle Tavastialle ja testibiisejä käynnisteltiin. Monia, monia Järvisen kanssa soittaneita hahmoja ilmestyi lavalle ja mausteena koko joukko nuoremman liiton taitureita, joilla ei suoraa sidettä Järviseen ole. Hyvät fiilikset olivat aistittavissa, jo soundchekit tekivät vaikutuksen ja ennakko-odotukset kruunasivat promoottori Lasse Helan uutiset: yli 400 lippua oli myyty ennakkoon, tupa tulisi olemaan täynnä ja tunnelma sitä mukaa. Ovien auettua taustamusiikkina Krakovan matkalta mukaan tarttunut mahti cd-kokoelma, jolla puolalaiset kitaravelhot tulkitsivat Jimi Hendrixiä. Kuka paikalla olleista tunnisti?


Konsertin aloitti Eero Raittinen Poison-otsikolla ja hienosti aloittikin. Järvisen ensilevytys St. Louis Blues soi komeasti. Ja jatko oli sitäkin komeampaa. 1970-luvun alussa Groonissa kuultua tymäkkää Winter/Derringer -tavaraa, Rock’n Roll Hootchie Koo. Kitaristikaksikko Devil Virtanen ja Heinä Nieminen antoi jo nyt ymmärtää, millaisessa soundimaailmassa tultaisiin illan mittaan liikkumaan. Muut hemmot lavalla olivat Järvisen Unity-toveri Vesa Aaltonen rummuissa, Mikko Rintanen koskettimissa ja Pitkä Lehtinen bassossa. Eikä tässä vielä kaikki: paikalle saatiin täydennyksenä Sakari Magnus Helle ja kuultiin Harp-yhtyeen 1968 SM-bändikisojen pronssisijalle nostanut Sonny Boy Williamsson-blues Checkin’ Up On My Baby. Setti päättyi pamaukseen nimeltä Keep On Knocking, jonka jyräytti vastustamattomalla energialla ja äänellä lavalle ponnahtanut Muska. Huh!

Seuraava joukkue oli otsikoitu Kalevalaksi. Kuten illan juontaja Arto Pilli Pajukallio taivasteli, on orkesterin riveissä soittaneiden joukossa käynyt vuosien mittaan melkoinen harvennus. Originaalista bändistä ei alussa paikalla ollut ketään. Francis Looby ei päässyt paikalle. Tämä miehistömuutos ei kyllä mitenkään tahtia haitannut. Jukka Orma ja kumppanit (Vesa Aaltonen, Maukka Siirala, Marzi Nyman ja Rocka Merilahti) aloittivat Peter Gunn-teemalla joka vaihtui komeasti kulkevaksi Made in Sweden –improvisaatioksi. Ja samaa voi sanoa seuraajasta, perusbiisistä Shakin’ All Over, jota varten lavalle nousi Kalevalan varhaisessa versiossa soittanut Harri Saksala huuliharppunsa kanssa. Saksalan varsinainen bravuuri oli toinen biisinsä Bright Ligts, Big City, jonka myös Albert Järvinen Band julkaisemattomalle sinkulleen 1985 taltioi.

Hurriganesista oli siis jo saatu Kalevalan biisivalintojen kautta esimakua, kun lavalle asteli Ile Kallio adjuntantteineen (Harri Ala-Kojola ja Masa Maijanen). Tallahassee Lassie/Hideaway, Ain’t What You Do sekä Roadrunner jyristettiin ilmoille. Viimeisessä yllätyssolistina Ilen puoliso Kaija Kärkinen ja hieno tulkinta tästä ikonibiisistä.

Pankin räjäytti kuitenkin Royals, joka oli koossa ensi kertaa vuoden 1978 jälkeen, ja esiintyi rajoitteet huomioiden liki originaalikokoonpanolla, siis Pave Maijanen bassossa ja Ippe Kätkä rummuissa. Ippe suoriutui osuudestaan loistavasti, ottaen huomioon että edellisestä kerrasta rumpujen takana oli kulunut kymmenen vuotta ja selkä kiukutteli todella pahasti. Järvisen kuusikielisen osuudet hoiti Mikko Rintanen, jonka habitus ruuhkatukkineen lähenteli kitaransoittonsa ohella bändin aikaista Albertia. Komeat Badge, Rock Me ja High sekä päätösnumerona Let’s Have a Ball, jossa Rintasen siirryttyä koskettimiin vahvistuksena kitaroissa Jukka Orma ja Marzi Nyman.

Paljon ei vauhti pudonnut, kun lavalle asteli Dave ja Pen Leen reinkarnaatio. Maukka Siirala oli rivissä, mutta Affen korvasi itselleenkin yllätyksenä Jan Noponen. Orma ja Marzi täydensivät poppoon. Kuultiin Goin’ To Louisiana Albertin Ride On –levyltä ja Your Day Pen Leen Nouveau-LP:ltä. Todellisena sokerina pohjalla koettiin Järvisen soolosingle Mama, Keep Your Big Mouth Shut - tulkitsijana originaali solisti Kojo. Ja mikä tulkinta, olikohan äijän kitarisoista sen päätyttyä enää mitään jäljellä, sen verran rajusti mies latasi tulemaan. Ja pitkään. Mahtavaa!

Tähän väliin lavalle putkahti todellinen uudelleen sekoitettu yllätyskorttipakka, Wigwamin kolme biisiä soittanut BigJam-kokonpano, jossa keyboardien ääressä hääräsi Mike Pemproke ja solistina jumalainen Maria Hänninen. Ensin mainittu osoittautui Mikko Rintaseksi, miehistöstä Pekka Nylund ehti mukaan sekuntia ennen aloitusta. Tietysti myös Orma oli lavalla. Originaalijäsenistä paikalla oli Måsse Groundstroem sekä myöhemmän kokoonpanon Jan Noponen. Biisit Just My Situation (kuultu myös Royalsin Out-levyllä), tuttu Freddie Are You Ready sekä A Better Hold. Mariassa paitsi viulistina myös ja etenkin laulusolistina on todella sitä jotain.

Hurriganesin kakkossetti toi framille taas uudenlaisen koostumuksen, jossa soittivat Hike Kärppä bassoa, Orma ja Rocka Merilahti kitaraa sekä Sande Vettenranta rumpuja. Ja biisilista tanakkaa perustavaraa Just for You, In the Nude, ja My Only One – täysin poikkeava setti ennakkoon sovitusta, jossa piti olla Get On, Bourbon Street ja Just for You.

Näistä tunnelmista siirryttiin Järvisen comeback/Braindamage-fiiliksiin, kun vuoroon tuli seuraava kokoonpano Albert Järvinen Band-otsikolla. Biisit olivat I Will Stay, Let It Roll ja Mercury Blues. Solisteina Hannu Leiden ja Ruotsista löytynyt kyky Patrik Eriksson. Muu joukkio Masa Maijanen, Puke Kataja, Harri Ala-Kojola, Heinä Nieminen ja Tommi Hakkarainen.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta onneksi sitä ennen tunnelma vain nousi jatkuvasti. Quips oli seuraava ryhmä, ja siinä mukana taas monta originaalijäsentä: Hande Lemola, Maukka Siirala, Dave Lindholm ja Harri Marstio pienin täydennyksin (Peevo De Luxe ja Devil Virtanen) vetivät alkuun biisin Savannah Woman. Apuvoimia alkoi kertyä, kun viimeisenä käynnistyi Rollareiden Respectable, jonka Quips-versio on julkaistu Järviskokoelmalla Patchy Moss. Lopulta lavalla jyräsi seitsemän ässäkitaristia ja koko joukko muuta porukkaa huikeassa loppuvedossa, ulkopuolelta kirmaisi mukaan mm. Kikka Laitinen. Toisilleen päätään puistellen ja tyytyväisenä virnistellen soittajat poistuivat vähän kerrallaan lavalta.

Jammailuunkin olisi ollut aikaa, mutta jamijaksoa ei jostain syystä enää nähty, vaan huikea ilta koki päätöksensä yleisön vaatimuksista huolimatta ilman encorea.

Myös takahuoneessa ja kellarimontussa tunnelma oli kaiken aikaa katossa. Monet jälleennäkemiset ja ”Vieläkö säkin olet elossa” –toivotukset koettiin pitkin iltaa porukan kesken. Olipa paikalla useampia Korppaantien jenginkin jäseniä reilusti yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kaikesta kuullusta ja Facebookistakin luetusta palautteesta voi uskoa, että jos ilta kirjoittajille oli ikimuistoinen kokemus, nauttivat esiintyvät artistitkin siitä sydämestään. Vaikka konserttia ei virallisesti taltioitu, on You Tubessa ollut puolisen tusinaa pätkää nähtävillä.

Total once in the lifetime –experience!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuhannet kiitokset Järvisen muistokonsertin järjestämisestä !
Kuinka olisikaan jäänyt harmittamaan, jos sen olisi missannut. Illan tunnelmissa aika-ajoin melkein tippa linssissä palasi muistoihin, niihin kultaisiin aikoihin, kun Alppukin vielä sai täällä soitella.

Ja superkiitos Järviskirjasta. Olette tehneet valtavan työn ja saaneet aikaiseksi upean teoksen, joka todella on hieno kunnianosoitus Albertin elämälle.

Kiitos !

Anonyymi kirjoitti...

Näin itsekin Tavastialla syksyllä -81 Janne Ödnerin kuoleman jälkeen pidetyn jamikonsertin, jota Nuutinen kehui kirjassa. Olen aivan samaa mieltä Nuutisen kanssa siitä, että kyseessä oli yksi kaikkien aikojen parhaista keikoista! Järvisen soitto osui kertakaikkiaan aivan nappiin.

Anonyymi kirjoitti...

Oli todella ikimuistoinen ilta. Kiitokset kaikille järjestäjille ja kirjan kirjoittajille mahtavasta tilaisuudesta, joka ei koskaan enää voine toistua. Loistavan kirjan ansiokkaat tekijät toivottavasti huomioidaan Tieto-Finlandia -ehdokkuudella. Get on!